Vain elämää

Aika o pyörähtäny iha älytöntä vauhtii. Huomenna tulee 88 päivää täällä ja tää alkaa tuntuu enemmän tai vähemmän normaalilta elämältä. Toki kaikki o iha eri lailla ku kotona ja joka päivä törmään johonki ihan uuteen ja vieraaseen. Tähän elämän normalisoutumiseen liittyy toki seki et en kävele pilvilinnoissani enää ja huonot päivät on tuttuja. Ite koulupäivän pituus ei eroo paljoo suomesta mut o iha normaalii arkipäivänä päästä kotiin vasta 8-9 illalla. Ei siinä paljoo aamulla tee mieli heräillä seittemäks kouluun ku edellinenki päivä vielä painaa.

Miusta tuntuu et miu suomi on huonontunu iha järkyttävästi, tökkii puhuu ja kirjottaa ja ajatus harhautuu kamalasti. Välillä huomaan et ajattelen enkuks mikä o sinänsä vähä huolestuttavaa koska espanjaaha tääl pitäs vääntää. Oon alkanu huomaa et älyyn välillä jopa mitä ihmiset miu ympärillä puhuu mut omien lauseitte tuottamine on kyl yhtä tuskaa. Ei sit millää onnistu.

Oon onnellinen et miu hostit puhuu nii hyvää enkkuu koska oon pystyny rakentaa nii hyvät välit niihi. Samaa aikaa totta kai se tekee hallaa miu espanjalle. Mut mieluummi valihen näin päin koska nyt tunnen itteni nii hyväks tässä perheessä, kyl mulla on koko vuos aikaa oppii espanja. Esimerkkinä saatan käyä iltasin monen tunnin keskusteluita mu hostäidin kaa ja eilen se toi kesken koulupäivän meille vaihtareille donitseja. Se on kunnon superäiti ja pitää huolta kaikista meistä.

Tosiaan miu läheisimmät kaverit tääl o vaihtareita. Viikolla nää meksikolaiset ei oikee tee mitää ku niitte pitää oikeesti opiskella, jote keksitää aina jotain ohjelmaa keskenämme. Päästii rotareitte kautta sellaselle kunno hienostuneelle urheiluklubille mikä maksais normaalisti iha kamalasti eikä jäseneks pääse ellei oo espanjas sukujuurii. On uima-allasta, kuntosalii, squash-, tennis- ja futiskenttii iha kaikkee. Se paikka o ku pala taivasta. Viikonloppusin sit on ties minkälaisii juhlia ja menoja.

Mut älkää huoliko siellä kotisuomes jos miusta ei kuuluu, no news is good news kyl te tiiätte miut :-)